Info

Herrankukkaro - Toisenlainen maailma

Herrankukkaro on 41.000 saaren sylissä, Naantalin Rymättylässä sijaitseva, omanlainen, persoonallinen ja kiehtova kalastajatilakokonaisuus, jonne on rakentunut ryhmiä palveleva kokous-, koulutus- ja virkistyspaikka. Vaikka nimensä mukainen rauhan tyyssija sijaitsee saaristoluonnon keskellä, paikalle pääsee autolla Naantalin keskustasta 20 minuutissa ja moottoritietä Helsingistäkin matkaa on vain rapiat kaksi tuntia.


Perheyritys saariston sylissä


Herrankukkaro Oy on perheyritys, joka sisältyy saaristo- ja matkailupalveluden kokonaisuuteen, johon kuuluvat myös Höyrylaivaosekeyhtiö s/s Ukkopekka sekä Loistokarin saaren matkailupalveut.


Pentti-Oskari kangas hankki vanhan kalastajatilan vuonna 1976, paikka toimi perheen vapaa-ajantilana aina 90-luvun puoleenväliin. Jolloin tilaa aloitettiin rakentamaan matkailutoimintaa varten. Tilan vanhimmat rakennukset ovat 1930-luvulta. Perustajina toimivat Pentti-Oskari ja Marja Kangas. Tänä päivänä Pentti-Oskarin ja Marjan kolme lasta ovat siirtyneet Herrankukkaro Oy:n omistajiksi. Heistä Karioskari Kangas toimii Herrankukkaron kyläpäällikkönä. Kaikki kolme lasta istuvat myös Herrankukkaron hallituksessa. 


Perheen juuret ovat tiukasti kiinni luonnossa, varsinkin merellä ja saaristossa. Ja tässä tapauksessa omenat eivät ole kauas puusta pudonneet. Herrankukkaron toiminta sitoutuu edelleen saumattomaan yhteistyöhön ympäröivän luonnon kanssa. Luonto on meidän ystävämme. 


Paikka jossa on hyvä olla


Kun saavut Herrankukkaroon, astut vuosikymmenten takaiseen tunnelmaan. Suomalainen saaristoelämäkulttuuri perustuu aitouteen, alkuperäisyyteen ja vanhanaikaisiinkin arvoihin. Eksoottista, muttei primitiivistä. Paikka jossa on hyvä olla.


Saaristoluonto luo tiukoillekin kokouksille myönteiset puitteet. Eivätkä osallistujat juokse turhaan kaupungilla. Useimmat kokousjärjestäjät ovatkin viehtyneet osallistujien myönteisen positiiviseen vastaanottokykyyn ja asiaan sitoutumiseen. Esim. henkilökuntakoulutus on yritykseltä iso taloudellinen satsaus töistä poissaoloineen, joten ei ole jonninjoutavaa, minkälaisessa ympäristössä tilaisuus järjestetään.


Kokoustiloja on kylässä lukuisia, ja kokoustamaan mahtuu yhteensä yli 200 henkeä. Nykyaikaiset välineet - nettiyhteydet ja videotykit. Tiimityöskentelytiloja löytyy vaikka lintutornista rantalaavuun. Happihetket kokouksen lomassa tai jälkeen nojautuvat ympäröivään luontoon, sen historiaan ja kulttuuriin. Pirturetket rysäveneillä salakuljettajien kätköluolille ovat monelle hieno kokemus. Kylän neljä savusaunaa, joista yksi on 124 -paikkainen, maailman suurin Maasavusauna. Lisättynä Kaislikkokylpylän erikokoisiin lämminvesialtaisiin se antaa kokouspäivän päätteeksi matkan hyvään oloon. Talvisin pidämme myös avannon aina auki.


Vanhan kalastajatilan perinteisiin kuuluu kalastus ja saaristoruokien valmistus paikan päällä. Koivuniemen Jannen 20 lajin pöytä on saariston kuulu. Lämmin- ja kylmäsavustus mahdollistavat samanaikaisesti jopa 10 erilaisen kalaherkun nauttimisen. Majoitusrakennuksia on toistakymmentä. Kaikki ovat eksoottisia, siistejä ja tunnelmallisia. Mukaan lukien linnunpönttömajoitukset. Vaihtelua hotellimajoitukselle.


Ympärivuotisuus on suuria valtteja. Ei vuodenaika eikä sää ole onnistuneen tapahtuman esteenä. Päinvastoin. Palvelemme siis ympärivuoden. Noin 8000 asiakasta vuositasolla, joista 1/5 ulkomaalaisia, edustaa yhteiskuntamme kaikkia aloja. Toimintamme keskittyy ennalta varanneiden ryhmien palveluun.


Henkilökuntaamme kuuluu noin 15 asiakaspalvelijaa. Asiakaspalautteiden mukaan palvelualttius on 4.8 viiden pisteen asteikolla. Koulutamme itseämme jatkuvasti ja nautimme ammattiylpeinä työstämme. Kiitoksilla jaksamme. Niitä me olemme saaneet. Monet kansalliset ja kansainväliset laatupalkinnot ovat antaneet meille entistä enemmän haastetta. Olemme onnellisia työssämme, keskellä Luojan lahjaa meille suomalaisille. Suomen saaristossa. Kuin herrankukkarossa.


Herrankukkaro on perheyritys, joka sisältyy saaristo- ja luontopalvelujen kokonaisuuteen, jossa on myös Höyrylaiva s/s Ukkopekka sekä Loistokarin saaren illallis- ja laituritanssipalvelut. Meiltä löydät koko saariston. Tervetuloa!

Share by: