Herrankukkaro Oy on entisen kalastajatilan ympärille rakentunut omaleimainen paikka erilaisille tapahtumille Naantalin Rymättylässä, keskellä kauneinta Saaristomerta. Ryhmille ja yrityksille tarkoitettu kylämiljöö savusaunoineen, altaineen sekä kokous-, majoitus- ja ravintolatiloineen palvelee asiakkaitaan ympärivuotisesti. Valikoituina päivinä Herrankukkaron portit aukeavat myös yksittäisille kävijöille tapahtumien ja retriittien muodossa.
Herrankukkaron liiketoiminta perustuu luonnon kunnioitukseen ja toimintaa kehitetään ja laajennetaan ympäröivän luonnon ehdoilla. Yrityksen palkittu ruokatarjonta nojautuu paikallisiin lähiruokatuotteisiin saariston kalojen ollessa pääosassa. Meille on myös myönnetty Green Key -ympäristösertifikaatti sekä Sustainable Travel Finland -merkki.
Haemme iloiseen porukkaamme reipasta keittiötyöntekijää, Herrankukkaroon Rymättylään.
Haluatko tulla kanssamme tarjoamaan asiakkaillemme parasta palvelua ja onnistuneita elämyksiä?
Meillä olisi töitä tarjolla reippaalle osa-aikaista kesätyötä hakevalle kokille tai keittiötyöntekijälle.
Toiveena on että olet yhteistyökykyinen ja innostunut työstäsi. Arvostamme aikaisempaa kokemusta tai alan koulutusta.
Valmistat herkullista ja maistuvaa ruokaa vieraillemme: aamiaista, lounasta, illallista ja retkieväitä.
Herrankukkarossa työskenteleminen on tiimityötä, mutta odotamme sinun olevan silti oma-aloitteinen ja itsenäinen työntekijä. Vaatimuksena hygieniapassi, ajokortti on välttämätön sijainnin vuoksi.
Työpaikka saariston sydämessä tarjoaa kuvan kauniit maisemat, iloiset työkaverit sekä mahtavat asiakkaat.
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen rekry@herrankukkaro.fi viimeistään 28.2.2025 mennessä. Kirjoitathan viestin aiheeksi "Keittiötyöntekijä". Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana.
Opiskelija tai alanvaihtaja!
Toivotamme sinut tervetulleeksi Rymättylän Herrankukkaroon työharjoitteluun tai työssäoppimaan.
Tarjoamme kohteissamme haasteellista ja palkitsevaa työharjoittelua esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alan opiskelijoille.
Herrankukkarossa saat monipuolisen mahdollisuuden kokea käytännössä, minkälaista on ympärivuotinen luonto- ja elämysmatkailu Suomessa. Aiempaa kokemusta alalta et tarvitse vaan tärkeintä on avoin, positiivinen asenne! Tarjoamme harjoittelun ajaksi mahdollisuuden asua Herrankukkaron toisenlaisessa majoitusmaailmassa.
Tarjolla on harjoittelupaikkoja operatiivisen toiminnan puolella Naantalin Rymättylässä sekä myyntipalvelun tehtävissä toimistossamme Turun keskustassa.
Myyntipalvelun harjoittelussa pääset tutustumaan Herrankukkaron asiakaspalveluun, myyntiin sekä markkinointiin. Tutuksi tulee esimerkiksi Herrankukkaron tarjousten tekeminen sekä varausten ja tilaisuuksien koordinointi. Lisäksi pääset tekemään somemarkkinointia ja muita yleisiä myyntipalvelun tehtäviä.
Jos olet kiinnostunut harjoittelupaikasta, lähetäthän avoimen hakemuksesi osoitteeseen
rekry@herrankukkaro.fi ja kerro itsestäsi sekä toiveistasi harjoittelupaikan suhteen. Olemme sinuun yhteydessä, jos meillä on tarjota sinulle sopiva paikka.
Harjoittelijalla / työssäoppijalla on mahdollisuus majoittua Herrankukkaron tiloissa Rymättylässä.